KASVATTAJALLE

Moi sinä nuorten kanssa työtä tekevä tyyppi ja tervetuloa Kamaa somessa -koulutussivustolle!

Kamaa somessa on koulutuspaketti, jonka aiheena on huumeet ja sosiaalinen media. Koulutuksen tavoitteena on lisätä nuorten kriittistä medialukutaitoa sosiaalisen median päihde- ja huumesisältöjen suhteen sekä antaa valmiuksia ja osallistaa vertaisvaikuttamiseen verkossa. Koulutuksessa nuori tarkastelee myös omaa suhtautumistaan huumeisiin sekä sosiaaliseen mediaan.

Kamaa somessa -koulutus on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman ”Mutku netissä luki – Päihdekriittinen mediakasvatuskokonaisuus verkkovapaaehtoistyöhön” -hankkeen osakokonaisuus. Lajissaan ensimmäinen koulutus koostuu noin kymmenestä monipuolisesta tehtävästä, joita tekemällä nuori etenee koulutuspolkua tasolta toiselle. Koulutuksen pääkohderyhmää ovat 13–17-vuotiaat nuoret. Tehtäväpankin tehtävät soveltuvat myös juuri teidän, nuorten parissa työskentelevien hyödynnettäviksi, osana ryhmien tai yksilöiden kanssa tehtävää päihde- ja mediakasvatusta. Voit myös ohjata kenet tahansa aiheesta kiinnostuneen nuoren tekemään koulutusta itsenäisesti, jolloin Street Teamin ylläpitäjä vastaa hänen ohjauksestaa kurssin alusta loppuun saakka. Toivomme, että materiaaleissa on kättä pidempää työhösi! Mikäli sinulla on mitään kysyttävää, laita rohkeasti viestiä. Olisimme superiloisia jos lähettäisit viestiä osoitteeseen taneli.hytonen@yad.fi siitä, miten olet koulutusmateriaaleja työssäsi käyttänyt. :)

 

Koulutuksen yhteistyötahoja ovat mm. Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Preventiimi, Verke, Pelastakaa Lapset ry, Music Against Drugs, NA - Nimettömät Narkomaanit, Rikosuhripäivystys, A-Klinikkasäätiö sekä Suomen Mielenterveysseura.

Kamaa somessa -koulutus nivoutuu osaksi tänä vuonna 10 vuotta täyttävää YAD Street Team -verkkovapaaehtoistyötä, jossa nuoret pyrkivät vaikuttamaan huumeasenteisiin omissa elämänpiireissään luovia ja hauskoja tehtäviä suorittamalla. YAD Street Team -toiminnassa on vuosien mittaan ollut mukana yhteensä tuhansia nuoria ja toiminta jatkaa kasvuaan: vuonna 2016 Street Teamiin liittyi 1 373 uutta nuorta ympäri Suomen. Maksutonta Street Team -toimintaa ohjataan verkon välityksellä, joten osallistumismahdollisuudet ovat nuorille samat paikkakunnasta riippumatta.

 

Lisätietoja:
Taneli Hytönen
verkkovapaaehtoistyön suunnittelija
YAD Youth Against Drugs ry
0400 234 317
taneli.hytonen@yad.fi

YAD Youth Against Drugs ry on sitoutumaton, valtakunnallinen nuorten vapaaehtoistoimintaan perustuva järjestö, jonka tavoitteena on ehkäistä huumausaineiden käyttöä sekä vähentää niistä aiheutuvia haittoja. YAD tarjoaa tukea päihteettömään elämään, päihteetöntä toimintaa ja tietoa huumausaineaiheesta sekä haastaa miettimään omia valintoja ja arvoja.